|
Maria
Kalaniemen esiintymiset ja
muu taiteellinen toiminta vuonna 2008
Maria Kalaniemi toimii vuoden 2008 aikana
muusikkona, opettajana, säveltäjänä, sovittajana, tuottajana ja
festivaalin taiteellisena johtajana.
Opetus:
Sibelius - Akatemian kansanmusiikkiosastolla
sekä Tukholman kuninkaallisen korkeakoulun kansanmusiikkiosaston
harmonikansoitonopettaja.
Monet kansainväliset mestarikurssit ja workshopit.
Muu musiikillinen toiminta:
Taiteellisen tohtorintutkinnon
viimeistely Sibelius - Akatemian kansanmusiikkiosastolla.
Tutkintoon kuuluu viisi konserttia ja
kirjallinen työ. Viidennen, ja samalla viimeisen tutkintoon
liittyvän konsertin, Paljelaulu - Bälgasång, Maria Kalaniemi piti
28.9 2008 Sibelius - Akatemian kamarimusiikkisalissa.
Kirjallinen työ on nuottijulkaisu, joka tulee
kaupalliseen levitykseen. Nuottikirja tulee sisältämään 15 Maria
Kalaniemen sävellystä ja sovitusta vuosien varrelta. Kirja sisältää
myöskin ajatuksia sävellysten syntyprosesseista, innoitusten
aiheista sekä soittoteknisiä neuvoja ja pohdintoja. Kirjaan sisältyy
cd, jossa kaikki sävellykset.
Nuottikirja on osa Sibelius – Akatemian
kansanmusiikkiosaston julkaisusarjaa.
Tohtorintyö valmistuu helmikuussa 2009.
Maria Kalaniemi julkaisi maaliskuussa Ilmajousi
- Luftstråk- yhtyeen kanssa levyn Siska. Yhtyeessä soittavat Maria
Kalaniemen lisäksi Sven Ahlbäck, viulu ja Johan Hedin, avainviulu.
Kalaniemi on vuoden aikana vieraillut mm.
amerikkalaisen viulisti Erik Hokkasen ja Lumisudet - yhtyeen
levyllä, sekä oopperalaulaja Hannu Ilmolahden levyllä.
Maria Kalaniemi on tuottanut laulaja Hilja
Grönforsin suomalaisia romanilauluja sisältävän levyn Phurane mirits,
sekä espoolaisen viulupelimanni, Martin Hellströmin,
arkistoäänityksistä kootun levyn Pelimannisävelmiä Nuuksiosta.
Maria Kalaniemi toimii myös espoolaisen
JuuriJuhla - RotFest kansanmusiikkifestivaalin taiteellisena
johtajana. Festivaali pidetään ensi vuonna13-18.4 2009.
Esiintymiset 2008
| 20.-23.1. |
Skotlanti, Glasgow,
Soolo ja yhteisesiintymiset Celtic Connection festivaalilla. |
|
15.-17.2.
|
Joensuu,
Hippa-kansanmusiikkifestivaali, Workshop ja konsertti
yhdessä kitaristi Olli Variksen kanssa Joensuun
konservatoriolla. |
|
28.2.
|
Kauniainen, Vallmogården,
Kalevalapäivänkonsertti. Maria Kalaniemi ja Olli Varis:
Runonsoitto - Bellow Poetry. |
| 30.3. |
Tukholma, Stallet,.
Ilmajousi-Luftstråk- yhtyeen ”Siska”- levyn
julkistamiskonsertti.
|
|
7-13.4. |
Maria Kalaniemi toimi
Espoolaisen kansanmusiikkifestivaali JuuriJuhla-RotFest
taiteellisena johtajana. JuuriJuhla-RotFest
järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa yhdessä FIMIC:n kanssa
ja Arctic Paradise- tapahtuman yhteydessä. Tämä toi
Espooseen kansainvälisiä kansanmusiikkitoimittajia ja
festivaalien järjestäjiä.
|
| 7.4. |
Tapiolan kirkko,
JuuriJuhlan avauskonsertti. Mm.Maria Kalaniemi soolo.
|
|
8.4.
|
Espoo, Lagstad hembygdsgård,
Espoolainen ilta. Maria Kalaniemi ja Maarit Kyllönen,
viulu.Espoolaisen pelimannin Martin Hellströmin (1856-1929)
levynjulkistamistilaisuus. M. Kalaniemi toimi levyn
tuottajana.
|
| 10.4 |
Espoo, Sellosali,
JuuriJuhla, sooloesiintyminen.
|
| 16.4. |
Tampere Biennale,
Tullikamari. Maria Kalaniemi ja Olli Varis: Bellow Poetry.
|
| 28.4. |
Pitäjänmäen kulttuurikirkko,
soolokonsertti.
|
| 15.5. |
Aleksanterin teatteri,
Helsinki. Taiteen keskustoimikunnan 40-vuotisjuhla. Maria
Kalaniemi ja Timo Alakotila, piano.
|
| 12.6. |
Espoon Tuomiokirkko. Sebastian Fagerlundin teos harmonikalle ja
jousiorkesterille Avtryck (2008) kantaesitys.
|
| 28.6. |
Haapavesi Folk,
kirkkonsertti. Maria Kalniemi ja Olli Varis. |
| 3-6.7. |
Norja,
Förde Folkmusic Festival. Kaksi konserttia,
Maria Kalaniemi ja Olli Varis.
|
| 14-18.7 |
Kaustinen
Folkmusic Festival. Yhteiskonsertti
kansamusiikkiyhtye Tallarin kanssa Kansantaiteen keskuksessa
sekä soolokonsertti pelimannitalolla.
|
| 23-28.7 |
Kansainvälisen harmonikkayhtye
Accordion Tribe:n kiertue
Saksassa ja Belgiassa.
24.7 Saksa, Karlsruhe, Zeltival
25.7 Saksa, Kassel, Kulturzelt
26.7 Saksa, Wurtzburg, Hafensommer
27.7 Belgia, Sfinks Festival
|
| 20.8 |
Helsingin Juhlaviikot,
Huvilateltta. Maria Kalaniemi ja Olli Varis: Bellow
Poetry-Runonsoitto.
|
| 28.9. |
Taiga Festivaali,
Sibelius – Akatemia, kamarimusiikkisali.Maria Kalaniemen
viides ja viimeinen taiteellisen tohtorintutkintoon
liittyvä konserttiPaljelaulu-Bälgasång: Maria Kalaniemi,
harmonikka ja laulu, Olli Varis, kitara, Pekko
Käppi,jouhikko ja laulu
|
| 11-12.9 |
Belgia, Bryssel,
Muziek publique, Maria Kalaniemi ja Olli Varis |
|

LATAA PDF |
|