Vilda Rosor -albumilla riittää musiikillisia terälehtiä avattavaksi, pitkään. Maria Kalaniemi on tehnyt mielestäni parhaimman levynsä. Suomalaisen ja suomenruotsalaisen perinteen liitto on kiehtovasti balanssissa, tunteet pinnassa.

Musiikillisessa paletissa on mausteita näitä leveysasteita paljon kauempaa: on balkanilaispoljentoa, ajatukset lännenmaille vievää banjoa ja tadžikistanilaisen dotar-kielisoittimen outoa kaikua, mutta ne eivät huuda erilaisuuttaan vaan luovuttavat makunsa kokonaisuuden hyväksi - ja samat sanat voi sanoa taitavien muusikoiden (mm. Arto Järvelä, Eero Grundström, Olli Varis) panoksesta.

Täysikuun viileä ruotsinkielinen valo räjähtää välisoitossa melodiabasson voimatangoon ja Niittykosken Suvitunnelma toimii kauniisti ruotsiksi Åke Grandellin sanoin.

Kalaniemen kuulas ja hienovireinen laulu nousee framille heti Ifjol-avausraidan rallattelussa ja balladit ovat itkettävän kauniita.

 

Pirkko Kotirinta

Helsingin Sanomat

(gudaa 41)

Ilo / Nibe / Malviinan laulu / Sofias flykt / Linnut / Skymningspolskan / Peninkulma / Lyhyt ilo / Kurkimaisema

 

Nautin siitä, että joka ainoa ääni elää tällä levyllä. Musiikissa elää riemu ja elämänilo. Se juoksee karkuun, kikattaa ja kiusoittelee. Se sykkii vahvana ja valmiina. Se pyörii piiriä, jossa kukaan ei saavuta toista, mutta ilo on kuitenkin yhteinen. Sille ei mikään ole mahdotonta.

Musiikissa soi myös itku, kaiho ja kaipaus. Se kertoo sen, mitä päällepäin ei aina näe: ihmisen herkkyyden, tunteikkuuden, pinnan alle jääneet pelot. Vaikka en ole nähnyt Suomen Kansallisteatterin Niskavuoren nuori emäntä - näytelmää, voin hyvin kuvitella, mitä näyttämöllä tapahtuu. Tämä musiikki kertoo tarinaa yksinäänkin, ja sen seurassa on myös hyvä selvitellä omia tuntojaan.

Niskavuori-levy sisältää Maria Kalaniemen ja Olli Variksen säveltämää musiikkia, päätehtävissä soivat hanuri ja kitara. Lisäksi sillä on mukana kaksi Kalaniemen aikaisemmilla levyillä julkaistua kappaletta, joissa muusikkoina ovat myös muun muassa tamburiinin soittaja Björn Tollin sekä kontrabasisti Tapani Varis 2005.

Kalaniemi ja Varis uskovat sävellyksissään ja sovituksissaan pienten motiivien voi- maan, kantavuuteen ja kehittelymahdollisuuteen. Pienillä asioillakin on paljon sanottavaa, kunhan muusikot uskaltavat viipyä niissä, kuulostella ja oivaltaa uusia asioita. Välillä sointikudos tosin myös kasvaa, heittäytyy kiihkoon ja raivoon sykkien väkevyyttä tai pohjatonta pettymystä.

Kappaleissa luotetaan myös erilaisten efektien voi- maan, ehkä siksi, että kyseessä on näyttämömusiikki. Palkeen puhallus, piiskan sivallukset tai tamburiinin kumina taustalla lisäävät musiikin puhuttelevuutta, joka tällä levyllä koskettaa. Kalaniemi ja Varis, joita levyllä pääasiassa kuullaan, eivät ole pelkästään muusikkoja vaan myös näyttelijöitä, sanoinaan sävelet. Heidän yhteistyönsä on niin saumatonta, että musiikki syk- kii samojen sydämenlyöntien tahdissa, vaikka heidän musiikilliset motiivinsa olisivatkin erityyppiset. Esimerkiksi Kurkimaisemassa hanurin siiven- kepeä ja pyrähtelevä kuvio saa seurakseen kitaran mietiskelevämmän ja harvemman teeman. Yhdessä ne muodostavat värikkään maiseman, jota voi ihastella vaikka kuinka pitkään.

Maria Kalaniemen uusin levy on tehty näytelmämusiikiksi, mutta sen anti kantaa yksinäänkin. Mutta mahdollisuus ihastella sävellysten toimivuutta näyttämöllä on myös vielä olemassa: Niskavuoren nuori emäntä jatkaa Kansallisteatterin ohjelmistossa ensi syksynä.

 

ARJA KANGASNIEMI

Pelimanni 2/2005

MARIA KALANIEMI HURMASI WIENILÄISET RAJOJA RIKKOVALLA KANSANMUSIIKILLA

Maria Kalaniemi keräsi huimia kiitoksia rajoja rikkovalla kansanmusiikillaan viikonloppuna Itävallan Wienissä. Wienistä raportoi Marita Vihervuori.

"Jo viikkoja ennakkoon Itävallan radio soitti hanuritaiteilija Maria Kalaniemen levytyksiä unohtamatta kertoa hänen konsertistaan Wienissä. Sanoma oli mennyt perille, sillä Konzerthausin vastauudistettu Mozart-sali oli täynnä, vaikkei konsertin ohjelmaa ollut etukäteen ilmoitettu. Sen teki vasta Maria Kalaniemi lavalta käsin, vaikkei ohjelma suinkaan ollut improvisoitu vaan huolellisesti harkittu. Kalaniemi sekä pianisti Timo Alakotila ja kitaristi Olli Varis soittivat perinteistä ja uutta kansanmusiikkia, ja joukossa oli neljä Kalaniemen omaa sävellystä. Taiteilijan mukaan säveltäminen ja sovittaminen ovat oleellinen osa hänen taidettaan.
Yleisö oli haltioissaan. Aplodit olivat myrskyisiä ja ja konsertin jälkeen oli kuultavissa pelkästään ylistäviä sanoja hyvästä loistavaan ja suurenmoiseen. Kriitikoita oli paikalla Munchenia myöten. Arvostelijoiden mielestä Kalaniemi teki kunniaa konsertin otsakkeelle "uudet maailmat -rajaton". Hän on positiivisessa mielessä ylittänyt kaikki kansanmusiikin rajat, katkonut sen kahleet, uudistanut ja ajanmukaistanut sitä. Kalaniemi on paras todiste siitä, että kansanmusiikki on elävää musiikkia. Lisäksi hänen käsissään raja kansanmusiikin ja klassisen taidemusiikin välillä katoaa, niin teknisesti kuin sisällöllisesti. Hän soittaa nimitäin myös vasemmalla kädellä kokonaisia melodioita ja avaa siten uudet maailmat."

Maria Kalaniemi paitsi esiintyy eri puolilla Eurooppaa myös opettaa harmonikansoittoa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla.

YLE1 / kulttuuriuutiset, 4.12.2001
Toimittajana Jussi Kainulainen.

(ARC Music)

Projektikokoonpano Tango- orkesteri Unto tekee tunnetuksi suomalaisia tangoja, valssia ja balladia tulkitsemalla muun muassa Toivo Kärkeä, Unto Monosta, Reino Markkulaa ja Anna-Mari Kähärää sofistikoidusti. Kansainvälisiä tuulahduksia tarjoavat muun muassa sellaiset ikivihreät sävelmät kuin L´Accordéoniste ja Muistathan, Barbara. Pirjo Aittomäki toimii pieteetillä operoivan kokoonpanon laulusolistina. Pianisti Timo Alakotila vastaa Unton onnistuneista sovituksista. Unton muut jäsenet ovat: Harri Rantanen (basso), Petri Hakala (kitara); Mauno Järvelä (viulu), Maria Kalaniemen toimiessa Unton vierailevana tähtenä.

Tämä levy on osoitus siitä, kuinka tangoa voi tulkita myös askel kamarimusiikkiin päin. Aittomäki laulaa taitavasti ja moitteettomasti. Joihinkin tulkintoihin olisi tosin toivonut vielä enemmän dramaattisempaa latausta. Kalaniemen sielukas harmonikka nousee jälleen kuulaasti lead-asemaan. Kaikki muusikot tekevät upeaa käsityötä ja mikä parasta komppia ei ole murskattu rumpuaksentein. Piano/bassopohja tekee rytmistä ilmavan ja tilaa antavan. Kyllä tätä kelpaa esittää millä estraadeilla tahansa. Pekka Nissilän kirjoittama luotaava bändiesittely, sekä Pirjo Aittomäen luonnehdinnat levyn kappaleista ovat käännetty Englanniksi, Saksaksi, ja Ranskaksi. Kaikella tavalla kerrassaan hieno kulttuurityö!

 

PALE SAARINEN

Maria Kalaniemi Trio: Tokyo concert (AMCD 754)
Vaatimattoman näköinen levy on musiikiltaan loistava. Se on syntynyt hiukan sattumalta, kun japanilaiset ystävät tallensivat keikan Tokyossa. Pakoton, hetkessä elävä tunnelma välittyy erinomaisesti

Vuoden levyt 2004, Pirkko Kotirinta, HS

Tokyo Concert (Amigo) Sielukas harmonikansoittaja, säveltäjä Maria Kalaniemi & kumppanit livetunnelmissa Japanin Tokiosta käsin. Trad-sävelmä 'Napoleon' johdattaa kauniisiin ja aistillisiin tunnelmiin. 13 biisin livekattaus rakentuu pitkälti tähänastisesta julkaistusta tuotannosta. Extrana muun muassa Enrique Cadicamon ja Juan Cobian 'Huuma' (Los Mareados) ja Unto Monosen 'Satumaa' .

Kalaniemen komeat tangotulkinnat ovat ehtaa Piazzollaa, mutta myös suomi-spirittiä. Hersyvän irtonaisesti soitettu 'Ellin polkka' edustaa traditionaalista pelimannista puolta, joka ei tunnu olevan mihinkään kadonnut.

Timo Alakotilan (piano, sovitukset + 2 sävellystä) ja Olli Variksen (kitarat, sovitukset) panos on niin ikään merkittävä. Maria Kala- niemen trion akustiseen ilmaisuun nojautuva nykykansanmusiikki seilaa ennakkoluulottomasti tyylien moninaisissa kirjoissa. Taidokasta ja ajatonta.

 

PALE SAARINEN

Bellow poetry (Aito Records) Pitkän uran eri kokoonpanoissa tehneen Maria Kalaniemen soololevy sisältää ainutlaatuista musiikkia, jossa ensimmäistä kertaa pinnalle nousee harmonikan merkitys meditatiivisena, syvällisenä ja herkkänä instrumenttina. Levyn teemat liikkuvat fantasioissa ja improvisaatioissa. Rauhallisuuden rinnalla kulkee räväkkä ja intohimoinen ote, josta syntyy pitkiä, intensiivisiä ja omillaan toimivia kappaleita.

Eniten runonsoiton ytimeen porautuu upea Autio, paimensoittaja Teppo Revon musiikista inspiroitunut sävellys. Harmonikan huilumaisimmat sävyt vaihtuvat jylhiin bassosointeihin, ja inkeriläisen puhaltajan henki kurottaa mielikuvissa välillä Japaniin. Hyräilevä ääni koskettaa…Bellow Poetry on pitkään kypsynyttä syvällisen meditatiivista ja kauniin melodista musiikkia, umpisuomalaista ja globaalia yhtä aikaa.

 

Pirkko Kotirinta, Helsingin Sanomat 4.11.2005

Melodisia, kuulaita ja mietiskeleviä. Sellaisia ovat Maria Kalaniemen harmonikalla loihtimat paljerunot. Palkeet ovat harmonikan sielu, ja Kalaniemi osaa käyttää niitä niin, että myös kuulijan sisimmässä liikahtaa…Runonsoittoa täydentää hienosti Kalaniemen lauluääni.

 

Päivi Huotari, Kodin Kuvalehti 24.11.2005

Konserteista sanottua:

Runonsoitolla suoraan sydämeen…Kalaniemi otti yleisönsä ensimmäisestä hetkestä lähtien, ja duon valtava intensiteetti säilyi läpi konsertin…

Maria Kalaniemi ja Olli Varis Kaustisen musiikkilukio 12.07 2006, Laura Airola

(UITTO2004)

"Lauluja uitoilta, saloilta ja savotoilta" on tämän albumin alaotsikkona, Timo Alakotila on sovittanut neljätoista tuttua laulua johtamalleen yhtyeelle (TA-piano, Maria Kalaniemi-harmonikka, Arto Anttila-basso, Mauno Järvelä-viulu, Olli Varis-kitara), ja ne laulaa jo pikkupoikana metsä- ja uittotöihin omakohtaisesti tutustunut Jorma Hynninen, Hänen luokkatoverinsa ja pitkäaikainen ystävänsä Veikko Tidenberg on levytysidean isä ja sen tuottaja, yhdessä Suomen uittoperinneyhdistyksen kanssa, äänite on yksi viime vuoden yllätysmyyntimenestyksiä platinarajan ylityksellään.
Materiaali on nimikappaletta lukuun otta- matta kotimaista alkuperää, tradista Kilpisen ja Merikannon kautta Jurvaan, Bergströmiin ja Kärkeen, esimerkiksi. Painotus kokonaisuudessa itse asiassa onkin yllättäen hieman iskelmän puolella. Se ei tunnetusti ole Hynnisen aluetta, ja niinpä varsinkin Kärki/Helismaan "Kaksi vanhaa tukkijätkää" onnahtaa laulufraseerauksensa suhteen häiritsevästi: "kaksi vanhaa tukkijätkää" jne. säännöllisesti, alkuperäisen nuottikuvan mukaan.

Marssi- ja jenkkapoljentoiset laulut sen sijaan sujuvat paremmin. Niiden suhteen taas särähtää paikoitellen se, että vaikka Alakotila on sovituksellaan jotakuinkin tyystin häivyttänyt alkuperäisen poljennon, laulaa solisti melodian kuitenkin alkuperäisen rytmimaailman mukaisesti. Tulos on nopeasti häiritsevän ristiriitainen. Sinänsä monet kansanlauluista toki sopivat oopperalaulajan huolellisella intonaatiolla ja voimakkaalla resonanssilla laulettavaksi. Ja joka tapauksessa akustiset, kamari musiikilliset sovitukset, jotka usein ovat hyvin mielenkiintoisesti "laajennettuja", soivat upeasti huippubändin esityksinä.

 

Muusikko 3/2005